Oikeusministeri Johannes Koskinen selvittää Zakajevin luovutusuhkauksen taustoja pj. Seppo Lehdon pyynnöstä.
Hyvä Seppo Lehto
Kiitos sähköpostiviestistänne 21.1.2005.
Sekä Suomi että Venäjän Federaatio ovat Euroopan neuvoston jäsenvaltioina liittyneet sen piirissä solmittuun rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevaan yleissopimukseen. Näin ollen rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen Suomen ja Venäjän (kuten muidenkin sopimuspuolten) välillä tapahtuu tätä sopimusta soveltaen. Sopimus asettaa sopijapuolelle velvollisuuden luovuttaa toisen sopijapuolen etsimä henkilö tiettyjen sopimuksessa mainittujen muodollisten edellytysten täyttyessä. Näitä edellytyksiä ovat muun muassa, että henkilö on määrätty vangittavaksi oikeudenkäyntiä varten hänen syykseen epäillyistä rikoksista, ja että teot on säädetty rikoksina rangaistaviksi kummankin sopijapuolen laissa. Ilman nimenomaista sopimukseen tehtyä varaumaa sopijapuolella ei ole oikeutta pyytää toista osapuolta esittämään erikseen selvitystä siitä, että etsitty henkilö olisi syyllistynyt hänen syykseen väitettyihin tekoihin. Ainoastaan muutama valtio (kuten esimerkiksi Tanska) on tehnyt tätä tarkoittavan varauman sopimukseen. Suomi ei ole kyseisenlaista varaumaa tehnyt. Lähtökohtaisesti sopijapuolelle siis syntyy luovutusvelvollisuus toisen sopijapuolen vaatiessa henkilön luovuttamista ja esittäessä sopimuksessa mainitut asiakirjat pyyntönsä tueksi.
Miksi siis Zakajeville ei voitu antaa takeita siitä, ettei häntä luovuteta Venäjän viranomaisille?
Syynä on se, että Suomi on sitoutunut luovuttamaan sopijapuolen etsimän henkilön toiselle sopijapuolelle sen esittäessä luovutuspyynnön ja sitä tukevat europpalaisessa yleissopimuksessa mainitut asiakirjat. Kannaotto sen suhteen, ovatko asiakirjat yleissopimuksen mukaiset ja onko luovuttamiselle kenties olemassa jokin yleissopimuksessa mainittu este (esimerkiksi kysymys on poliittisesta rikoksesta), voidaan tehdä vasta sen jälkeen kun luovutuspyyntöön on huolellisesti perehdytty. Mikäli Suomi olisi ilmoittanut jo etukäteen, ettei se tule luovuttamaan Zakajevia Venäjän viranomaisille, olisi Suomi syyllistynyt kansainvälisoikeudellisten velvoitteidensa rikkomiseen.
Miksi sitten sekä Tanska että Iso-Britannia kieltäytyivät luovuttamasta Zakajevia?
Tanskan kieltäytyminen johtui siitä, että se, vaadittuaan eurooppalaiseen yleissopimukseen tekemänsä varauman nojalla Venäjän viranomaisia esittämään näyttöä Zakajevia koskevien rikosepäilyjen tueksi, katsoi näytön riittämättömäksi. Iso-Britanniassa puolestaan luovutusasiaa käsitellyt tuomari tuli siihen tulokseen, että Venäjän viranomaisten pyyntö oli luonteeltaan poliittinen, ja että Zakajev todennäköisesti olisi joutunut kidutuksen kohteeksi, mikäli hänet olisi luovutettu Venäjälle.
Olennaista tässä yhteydessä on havaita, että kummassakaan valtiossa päätöstä luovutusasiassa ei tehty etukäteen, vaan vasta sen jälkeen kun Venäjän viranomaiset olivat esittäneet luovutuspyynnön ja sitä tukevat asiakirjat.
Ystävällisin terveisin
Johannes Koskinen oikeusministeri
